Oliko se sitten tässä?

Niin. Olen siis aloittanut pitkään suunnittelemani blogin. Blogin perustamistani on jarruttanut pitkään se, että olen pelännyt, etten ehtisi kirjoittaa sinne säännöllisesti enkä halua perustaa blogia, joka on kuollut jo syntyessään.

Mutta nyt tämä mämmi (Itse. Tehty. Mämmi.) toimi fasilitaattorina blogin perustamiseen. Mämmiä tehdessä oli itselläni niin hauskaa, etten olisi enää saanut tiivistettyä tunnelmaa Facebookin statukseen, joten oli aika ryhtyä bloggariksi.

Illalla kerroin sitten miehelleni, että olen aloittanut blogin, hän ilmoitti, ettei sitten halua olla missään blogissa. Kävin läpi mielessäni, että onneksi hän ei mämmi-tarinassa ollut läsnä. Mutta jos tilanne on tuo, niin mistä mä sitten kirjoitan, kun enhän mä joka päivä mämmiä tee. Niinpä tässä kuitenkin on riski, että bloggaamiseni loppuu ennen kuin kukaan on edes nähnyt tätä.

Mämmiin päästyä

Ajauduin palmusunnuntaina tilanteeseen, jossa huomasin olevani järjestämässä lähisuvulleni, 14 hengen, pääsiäispäivällistä kiirastorstaina.

Sitä ennen tiedossa oli kiivastahtinen työviikko, joten ruoan pitäisi olla sellaista, minkä voi valmistaa viimeistään edellisenä yönä. Eli ohjelmassa olisi itsetehty mämmi, koska se on kuulemma, jollei nyt hyvää niin parhaimmillaan, muutaman päivän säilyttämisen jälkeen. Sukuni on siitä kiitollista, että kukaan ei arvosta ruoassa sitä, että se on itse tehtyä, joten mitään paineita ei ollut. Tarvittaessa voisin aivan hyvin valehdella heille, että se on kaupasta ostettua.

Luin siis muutaman mämmi-ohjeen netistä ja kävin kaupassa ostamassa mämmimallasta, koska se on niitä harvoja tarvikkeita, mitä meillä ei kotona ole, sillä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt itse mämmiä enkä edes tiennyt mämmimaltaan olemassaolosta. Ruisjauhoja meillä oli.

Ilmeisesti huonosti piilevä lukihäiriöni aiheuttaa sen, että en oikeastaan koskaan jaksa seurata reseptejä, vaan teen johtopäätöksiä hiukan liian nopeaan. Yleensä teenkin ruokaa kuvasta ja kermasta (eli silmäilen reseptin ja katson kuvaa ja lähden sitten tavoittelemaan kuvankaltaista ruokaa. Mahdolliset virheet korjaan kermalla.). Tällä kertaa ehdin lukea ensimmäisen lauseen, minkä jälkeen heitin vapaalle. Mallas piti laittaa 60 asteiseen veteen. Niin teinkin, mutta mämmimallasta hämmennellessä vesi alkoi kiehua enkä ollut huomannut, että mallasta piti lisätä myös tunnin päästä, vaan olin laittanut jo koko erän kerralla pataan.

Ensin ajattelin, että ehkei sitä kukaan huomaa. Mutta sitten kuitenkin aloin epäillä, että imeltymistä ei tapahtuisi, jos mallas on kiehunut, joten heitin osan (2litraa!) mämmitaikinasta pois ja jatkoin sitä uudella mämmimaltaalla. Siinä vaiheessa mittasuhteista ei ollut enää tietoakaan, joten olin vapaa reseptin ahdistavista kahleista! Imellytin taikinaa lähes kuusi tuntia lämpimässä, mutta mielestäni imeltymistä ei tapahtunut, joten laitoin kattilan hellalle ja lieden ykköselle. Ja, mitä tapahtui – se alkoi imeltyä! Siinä vaiheessa ajattelin, että  onpa perinteinen resepti turhan vaikea, kun tämän olisi hoitanut näin helposti. Onhan se harmi, kun vuonna 2013 huomaa, että esi-naiset satoja vuosia ovat tehneet ihan turhaa työtä. Minä kuitenkin pystyn jo yhden mämminvalmistuskerran kokemuksella tekemään paljon pienemmällä vaivalla yhtä pahaa (ellen pahempaakin).

Palasin jälleen ohjeen pariin. Ohjeen mukaan sitä piti imellytyksen jälkeen vielä raivoisasti keittää. Ellei kyseessä olisi satoja vuosia vanha resepti, väittäisin, että sitä ei oltu testattu. Keittäminen nimittäin oli lähes mahdotonta, koska se paloi pohjaan melkein heti ja jouduin (onneksi) heittämään sitä aika paljon pois. Koska vaikka ne onkin sukulaisia, niin ei ne ihan sellaista määrää mämmiä ole ansainnut! Mämmiä tuli kuitenkin nytkin noin neljän kymppimämmi-rovellisen verran. Eli aika paljon: normaalipääsiäisenä ostamme yhden laatikon ja heitämme sen muutaman viikon päästä koskemattomana roskiin. Mutta nyt ei ole normaalipääsiäinen.

Kiehuttamisen jälkeen mämmin piti jäähtyä ennen uuniin laittamista, joten kävin likaisen kattilan kimppuun. Täytin kattilan vedellä ja aloin kaapia pohjaan palanutta mämmiä pois. Meinasin tyhjentää likaveden keittiön lavuaariin. Pohjasta irronnutta mämmiä olikin niin paljon, että pelkäsin, että se tukkisi keittiön viemärin, joten pidin parempana heittää sen vessanpönttöön. Tässä on turha kuvailla senhetkisiä ajatuksiani.

Seuraavaksi mämmi piti laittaa135-asteiseen uuniin muutamaksi tunniksi. Koska tässä tuli jo yö vastaan, niin sovelsin reseptiä ja ajattelin antaa sen olla uunissa aamuun saakka noin sadassa asteessa. Parin tunnin päästä muistui vielä mieleen, että kuoren muodostumisen estämiseksi pinta piti kostuttaa sokerivedellä. Tässä vaiheessa tuntui, että vain runsas kerma (jälleen) voi pelastaa minut epäonnistumiselta. Mutta toisaalta, jos kukaan ei muutenkaan tykkää mämmistä, niin voiko siinä silloin epäonnistua? Niinpä en jaksanut enää sotkea astioita, vaan ripottelin pinnalle sokeria ja kaadoin vedenkeittimestä hieman kuumaa vettä pinnalle. Ajannee saman asian.

Aamulla otin mämmin pois uunista ja annoin jäähtyä pöydällä. Sitten siirsin sen jääkaappiin odottamaan torstain vieraita. En tiedä tuliko siitä hyvää, koska en maistanut, mutta en usko, että haluan tietää. Joka tapauksessa reseptin mukaan se on parhaimmillaan torstaina, kun saapuu suku ja alkaa epänormaali pääsiäinen, sillä joukossa on myös ensivisiitille tuleva kuubalainen lankokokelas.